Yllätyskuppaus Kaliforniassa

Tulin kupatuksi. Täysin yllättäen ja pyytämättä. Tapaus herätti sen verran mukavaa pulinaa henkilökohtaisessa somessani, joten päätinpä kirjoittaa siitä ihan tänne bloginikin puolelle. Ja olihan tämä ihan mielenkiintoinen tapaus. Heti tähän alkuun kuitenkin varoitus: Postaus sisältää myös vähemmän kaunista kuvamateriaalia. Varokaa verkkokalvojanne!

Hoitopöytä ja perinteinen amerikkalainen potilaskaapu hoidon jälkeen.

Taustaa

Olen kärsinyt vuosia tietyn jänteen pingottumisesta toisen lapaluuni alueella. Suomessa lääkärit kohauttelivat asialle vain olkapäitään ja käskivät syödä buranaa. Olen käynyt vaivan tiimoilta fysioterapeutin käsittelyssä niin Suomessa kuin täälläkin. Olen tehnyt kotijumppaa ja ostanut jos jonkinlaista jumppavälinettä pitääkseni hartia-alueeni edes jokseenkin kunnossa. 

Nyt vaiva kuitenkin jälleen paheni ja niin, että kipu alueella alkoi häiritä jo yöuniakin. Huonojen yöunien kanssa alkoi mennä hermo. Sitten muistin, kuinka kerran fysioterapeuttini Suomessa pyysi luvan kokeilla akupunktiota. Annoin luvan ja kappas, jo yksi käsittelykerta teki ihmeitä. Toki silloinkin oli liuta kotijumppaliikkeitä päälle. Nyt päätin kokeilla samaa täällä. Kyllä tässä piti jo jokaiseen mahdolliseen oljenkorteen tarttua, kun omat konstit eivät enää vaivan kanssa riittäneet. 

Hoitolan etsintä 

Sain paikallisesta Facebook-ryhmästä suosituksen tietystä akupunktiohoitolasta ja mikä parasta, kyseinen hoitola ja akupunktiohoidot kuuluvat molemmat sairasvakuutuksemme piiriin. (Tulin hankkineeksi omalääkäriltäni ensin akunpunktiohoitoon lähetteenkin, mutta myöhemmin selvisi, etten sellaista olisi edes tarvinnut. Kiitos amerikkalaisen sairasvakuutuksemme.) Myös palautepalvelu Yelpissa kyseinen hoitola oli saanut kautta linjan 5/5 tähteä. Lupaavalle siis vaikutti. Varasin ajan. 

Akupunktiossa

Menin hoitolaan ja paikalliseen tapaan ensimmäisellä käyntikerralla uudessa hoitolassa täyttelin taas kasan kaavakkeita. Nimikirjoituksiakin erilaisiin lippuihin ja lappuihin sai rustata varmasti taas lähemmäs 10 kertaa. Sitten pääsin hoitohuoneeseen. Hoitajani keskusteli kanssani pitkät pätkät varsinaisesta vaivastani sekä terveyteni yleistilasta. Myös kieli katsottin. Sitten hoitaja kertoi, että tekee minulle ensin akupunktioneulauksen ja sopiiko, että sen jälkeen hän myös kuppaa?! Silmissäni vilahtelivat vain huippu-uimari Michael Phelpsin lihaksiston kuppausjäljet Rion kesäolympialaisissa. Niinpä vastasin viipymättä, että joo, saa tehdä. Jos kerta Phelpsikin, niin miksipä en minäkin. :-) Kuppausmetodia käytetään siis nykyään urheilijoidenkin lihashuoltoon nimenomaan lihaksia relaksoivana toimenpiteenä.

Ehkä muistatte postaukseni, jossa vein kiitoslahjan japanilaiselle fysioterapeutilleni hoitokuurini päätteeksi. Myös hän teki minulle kuppausta, mutta erittäin lyhyen aikaa. Kyse oli ehkä minuutista, korkeintaan kahdesta. Pienet "mustelmat" jäivät siitäkin muistoksi, hyvin pienet. 

Mutta nyt, nyt oli toinen tapaus. Hoitaja ilmoitti asettavansa kuppauskupit selkääni noin 7 - 8 minuutin ajaksi. Voin kertoa, että nuo minuutit olivat p-i-t-k-i-ä. Ja että miltäkö tuntui? Minäpä kerron. Jokaisella on varmasti joskus ollut niskalihakset jumissa. Tiedäthän sen tunteen, kun joku kouraisee sen jumissa olevan lihaksen kämmeneensä ja puristaa täysiä! Sellaiselta tuntui kuppaus. Joka ikisen kuppauskupin kohdalla. Ja 7 - 8 minuuttia tätä tuskaa. Tuntui ikuisuudelta, mutta lopulta onneksi helpotti. 

Selkäni oli käsittelyn jälkeen koko loppuillan todella hellänä, mutta seuraavan yön nukuin kuin tukki ja seuraavana päivänä tunsin jo selkeätä rentoumista käsitellyllä alueella. Ja nyt tulee se karmeus. Alla on kuva välittömästi otettuna, kun tulin hoitolasta kotiin. Olihan siinä ukkokultakin lentää persuksilleen, kun näki selkäni. Ihmetteli, että akupunktioonhan sinun piti mennä! Ja minä siihen, että joo-o, tämä tuli vähän niin kuin kaupan päälle! 

Aika railakkaat värit jo tässä vai mitä? Seuraavana päivänä värit saivat vielä vähän lisää "syvyyttä". :-D

Kuppauksen saloista

Hoidon jälkeen oloni oli ensimmäisen 10 minuutin ajan tosi dizzy, pökkeröinen. Tämä voi tosin johtua myös matalasta verenpaineestani. Siinä kun hoitolan aulassa sitten päätäni vettä juoden selvittelin, osui seinältä silmiini mielenkiintoinen juliste. Siinä kerrottiin, mitä kuppausjäljistä voidaankaan analysoida. Kuppausjälki kertoo kyseisen kehonalueen neste- ja verenkierron tilasta. Mitä tummempi jälki, sitä pysähtyneempi tämä kierto kyseisessä kehon kohdassa on jo ollut. 

Ja jos nyt katsotte tuota minun selkäkuvaa, niin tummin jälki on juuri siinä minun ongelmakohdassani, lapaluun alla. Myös muita tummia länttejä sain, mitkä eivät näy tuossa kuvassa. Nekin sijaitsivat juuri niillä ongelma-alueillani, mm. kipeän olkapään päällä. Ja jos nyt joku ajattelee, että eipäs, kun kuppauskuppeja on vain pidetty noissa tummissa kohdissa pisimmän aikaa, niin se ei pidä paikkaansa. Kuppauskupit asetettiin paikoilleen alaselästä ylöspäin edeten. Niinpä yläselän ja olkapään kupit aseteltiin viimeisimpien joukossa. 

Tämä oli mielestäni tosi mielenkiintoinen havainto ja kun omat kuppausjäljet olivat juuri ohjejulisteen mukaisia. Kuppaus siis aktivoi neste- ja verenkiertoa, joten lisäveden juominen seuraavan vuorokauden aikana on tärkeää. 

Tässä kuvattuna erilaisia ihoreaktioita kuppauksen jälkeen. Ylärivissä eri asteisia pysähtyneisyyden (engl. stagnation) tiloja.

Omat ennakkokäsitykset romukoppaan

Itselleni on ollut yllätys, että olen törmännyt kuppausmenetelmään myös täällä Kaliforniassa. Olen pitänyt sitä aina jotenkin vain ja ainoastaan vanhana perisuomalaisena tapana. Kuppaus on ollut menetelmä, jota mummelit harrastivat hämärissä pihasaunoissa siihen aikaan, kun leipään vielä pistettiin puolet petäjäistä. Ja että nyt myöhemmin kuppaus olisi ollut vain lähinnä kalevalaisten jäsenkorjaajien juttu. Näemmä kuppaus on myös aasialaistenkin hoitomuotojen repertuaarissa, sillä molemmat näistä täällä tietämistäni kuppauspaikoista ovat aasialaisten (Japani, Korea, Kiina) pitämiä.

Toinen luuloni kuppauksesta on ollut, että se olisi kovaakin verenvuodatusta ja siksi sitä tehtiin aikoinaan saunoissa. Vuodatettiin ns. pahat veret pois. No, ainakaan tällä kahdeksan minuutin sessiolla en vielä vuotanut kuiviin, eikä kuppauskuppeja esimerkiksi nosteltu ja kuivattu verestä välillä. Ehkä joku sellainen käsitys minulla on suomalaisesta kuppauksesta ollut, mutta enpä ole sellaista itse kokenut, niin en tiedä pitäneekö paikkaansa.

Kun sitten selailin vähän tuota internettiä, niin selvisi että juuri imukuppihieronta ja ns. kuivakuppaus ovat ne menetelmät, joita esimerkiksi urheilijoille käytetään. Minunkin kohdalla taisi siis olla kyseessä tuo kuivakuppaus. Lisäksi paljastui, että alunpitäen kiinalainen hoitomenetelmä kuivakuppaus on noussut uudelleen suosioon 2000-luvulla. 

Loppuhymyt

Jos akupunktiohoitoja ottaa sarjana, kuulemma viikko tai puolitoista olisi hyvä väli hoitokerroille. Kun edelliset "ruhjeet" alkoivat sopivasti selästäni hälvenemään, menin hoitolan nettisivuille varatakseni uuden hoitoajan. Hoitolassa olin nähnyt töissä miehen ja naisen ja meninkin vielä katsomaan heidän esittelynsä nettisivuilta tarkemmin. En voinut olla nauramatta, kun kävi ilmi, että heidän sukunimensä olivat Jung ja Jang! Melkein kuin Jin & Jang ja hyvä, kun ei Ping & Pong. Hihii!

Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Piilaakson kodeista

Nyt villasukat jalkaan joka iikka! Luvassa on kylmää kyytiä, kun kerron asumisesta Piilaakson kodeissa. Nyt ovat meneillään ne Kaliforniankin pari talvikuukautta sateineen, mutta aina ei tarvitse olla edes talvi, kun piilaaksolaisissa kodeissa palelee.

Tällä kertaa kuvailen teille siis omakohtaisia kokemuksiani ja havaintojani Piilaakson kodeista. Postaus on jatkoa viime postaukselleni Miltä Piilaaksossa näyttää? ja yritänkin lähestyä aihetta taas rakentamisen näkökulmasta.

Kolme eri kotia, kaikissa yksi yhteinen piirre

Olen asunut Piilaaksossa tähän mennessä kolmessa eri asunnossa. Kerrostalokaksiossa, kaksikerroksisessa ns. townhousessa sekä rivi- tai luhtitalotyyppisessä toisen kerroksen asunnossa. Näitä kaikkia asuntoja on yhdistänyt yksi piirre, kylmyys, ainakin jossakin kohtaa vuotta. Kyllä, piilaaksolaisessa kodissa palelee.

Ensimmäinen asuntomme oli kerrostaloasunto San Joséssa. Kerrostalo oli aika uusi ja asuntoihin johti osittain raittiiseen ulkoilmaan avonaiset betonikäytävät. Että ne betonikäytävät olivat sitten kylmät! En edes ymmärrä miten ne pystyivätkin olemaan niin jäätävän kylmät. Ja huomio, tuolloin elettiin kesäkuuta, jolloin päivälämpötilat olivat +25 - +30 Celsius-astetta! Vaikka oma asuntomme taisi olla kolmannessa kerroksessa, tuo käytävän kylmyys huokui asuntoomme jokaisella ovenaukaisulla. Tuo käsittämätön kylmyys on jäänyt niin mieleeni, että muistan sen edelleenkin kuin eilisen päivän.

Seuraavaksi asuimme kaksikerroksisessa townhousessa. Okei, ei edellä mainittua käytäväongelmaa, mutta asuntomme alakerran lattiasta se kohta, noin puolet pinta-alasta, jossa ei ollut kokolattiamattoa oli hyytävän kylmä. Eikä se katsonut vuodenaikaa, vaan lattia huokui kylmää kuukaudesta toiseen ja villasukat tulivat tarpeeseen ympäri vuoden. Tämä seikka muuten opetti minutkin tykkäämään kokolattiamatoista. Ne tuntuvat eristävän maaperän kylmyyttä yllättävän hyvin. 

Nykyinen kotimme puolestaan sijaitsee toisessa kerroksessa, joten maasta huokuva kylmyys lattioissa ei nyt ole riesana. Nyt meillä sen sijaan on parikin parveketta. Parvekkeille johtaa isot lasiset liukuovet, joissa on ihme kyllä tuplalasitus. Silti isoista lasipinnoista vetää eli ne ovat huonoja eristämään. 

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen:

Lämmityslaitteet

Monet voivat yllättyä kuullessaan, että Pohjois-Kalifornian kodeissa tarvitaan lämmityslaitteita. Ainoassakaan meidän asumassa kodissa ei kuitenkaan ole ollut mitään rakenteisiin kuuluvia, seiniin kiinnitettyjä lämpöpattereita, ei sähkö- eikä vesikiertopattereita. Irrallisia sähköpattereita olen toki nähnyt myynnissä. Asuntojen lämmittäminen tapahtuu pitkälti asuntoihin rakennettujen keskusilmastointilaitteiden avulla. Pohjois-Kaliforniassa ja Piilaaksossa valtaosa vuodesta näitä asuntojen ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmiä käytetään kuitenkin oleskelutilojen viilentämiseen. Mutta sitten ovat nämä pari kolme viileämpää talvikuukautta, jolloin ainakin yöksi on syytä laittaa lämmityslaite päälle. Talvisinhan Pohjois-Kaliforniassa yölämpötilat voivat käväistä jopa pakkasen puolella. 

Nykyisen kotimme ilmanvaihto- ja lämmönsäätöjärjestelmä Mr. Honeywell alias Töhö. Talvella Töhö säädetään lämmittämään, kesäisin viilentämään.

Seuraavaksi lisää perusteita miksi lämmityslaitteitakin tarvitaan:

Talot vuotavat kuin seula

En ole tähän mennessä nähnyt täällä asuntojen ikkunoissa muita kuin yksinkertaisia lasituksia. Ulos johtavissa lasiliukuovissa voi olla kaksinkertainen lasi. Sekä ikkunoista että ovista siis vetää. Ja kun postauksen alussa kerroin kylmistä ensimmäisen kerroksen lattioista, ei paikallisten huushollien rakennusvaiheessa ole todellakaan taidettu miettiä mitään pohjaeristyksiä sen koommin. Ja miksipä tarvitsisikaan, kun suurimman osan vuodesta kylvetään lämmössä. Lämpimästä säästä huolimatta lattiat voivat olla kylmät.

Mutta sitten, eipä ne talojen rakenteetkaan täällä aivan priimaa ole. Alla on kaksi kuvaa edellisen kotimme ovesta. Piti oikein muistoksi ikuistaa tämäkin. Kyllä, päivä paistaa sisään sekä oven alta että sivusta.

Kuvassa kynnysmatto ja oven alareuna.

Ovemme lukittuna. Taloyhtiöllämme oli toisinaan tapana viestiä asukkaille tuomalla taiteltu A4-lappunen oven rakoon odottamaan. No, meillä nuo taitellut viestilappuset tulivat ns. ovesta läpi sisälle asti, vaikka ovi olisi ollut lukittunakin.

Lisäksi sain vasta kuulla eräältä pariskunnalta, kuinka heillä on kotonaan hieno ja perinteinen sanfranciscolainen erkkeri, mutta seinän ja lattian rajassa on iso reikä! Eli tuuletus pelaa. Piilaaksolaisissa kodeissa ei siis vuoda pelkästään ovista ja ikkunoista, vaan myös seinistä ja lattioista. 

Ja kun olen paikallisia rakennustyömaita katsellut, niin eipä tarvitse vetoisuutta tai huonoa lämpötilan eristämiskykyä ihmetellä. Asuntojen seinäthän ovat melkein kuin pahvia! Ei ole seinien perusrakennusmateriaali paljoakaan vanerilevyä paksumpaa. Puhunkin paikallisista taloista usein pahvitaloina.

Siihen sitä pahvitaloa pystyyn pykätään. Katsokaa nyt tuota seinämateriaalia!

Minua onkin vähän huvittanut, kun Suomessa puhutaan aina lämmönerityksestä. Vaikka juuri nyt ei tunnu sille, kun Esteri on viikkokaupalla antanut taivaalta parastaan, mutta valtaosan vuodesta Kaliforniassa ollessa lämmintä tai jopa kuumaa, pitäisi täällä kai puhua ennemminkin talojen viileäneristyksestä. Kun suomalaisissa kodeissa pelätään lämmön karkaavan ulos, täällä ison osan vuodesta pelätään lämmön karkaavan sisälle. Täällä talojen tulisi siis eristää se viilennetty ilma pysymään sisällä, mutta kuten tässä todettua, talot vuotavat kuin seula. Niin, ja jossakin vaiheessa Suomessa puhuttiin, että taloista rakennettiin jo liiankin tiiviitä. Talot eivät hengittäneet. Täällä sitä ongelmaa ei ole, heh heh.

Rakentamisen laatu

Asuinrakentamisen laatu tahtoo siis olla täällä vähän vinksin vonksin. Priimakuntoisiakin toki varmasti löytyy, en sitä sano. Samoin luksusluokan koteja, mutta niiden hinnat liikkuvatkin sitten aivan eri kategorioissa. Olisihan sitä luullut, että kun mekin maksoimme tuosta edellisestä kodistamme kuukausivuokraa useita tuhansia dollareita, että sillä saisi edes oven, jonka ollessa kiinni "paperikirjeenvaihtoa" ei pystyisi harrastamaan. 

Osasyy heikkoon laatuun on varmastikin se, mistä mainitsin jo viime postauksessa. Piilaaksossa on asuintaloja rakennettu ajoittain todella kiireellä alueen räjähdysmäisesti kasvavan asukasmäärän myötä. Kun on keskitytty määrään, eikä niinkään laatuun, on rakennusjälkikin sitten sen mukaista. Nykyään rakennustyömaita katsellessa homma ainakin näyttää kyllä ihan ammattimaiselle. On turva-aitaukset, varoituskyltit ja työmiehillä turvavarusteet. Mutta aikaisemmin on varmasti ollut aikoja, jolloin väki rakennustyömailla ei välttämättä ole raksakoulun penkkejä paljoa kulutellut. On ollut enemmän sitä "työ tekijäänsä opettaa"-sakkia. Laittomasti maahan tulleet ja/tai kouluttamattomat ovat olleet edullista ja nopeasti hankittavaa työvoimaa, myös rakennustyömaille.

Pari sanaa kotien pohjaratkaisuista

Olen jo aiemminkin blogissani maininnut, kuinka useista amerikkalaisista kodeista puuttuu kokonaan eteinen. Tämä voi juontaa juurensa siitä, että iso osa amerikkalaisista lompsii sisällä kodeissaankin kengät jalassa. Niinpä esimerkiksi tilaa kenkätelineille ei tarvita. Vai onko käytäntö mennytkin toisin päin? Kun eteisiä ei ole ollut, on tavaksi tullut jättää kengät jalkaan. Hmm, kumpi oli ensin, muna vai kana?

Samoin esimerkiksi täällä Kaliforniassa tarvitsee harvoin ulkotakkeja (poislukien sateiset talvikuukaudet), ainakaan kovin paksuja. Niinpä naulakoillekaan ei tarvitse varata neliöitä pohjaratkaisuissa. Tästä eteisen puuttumisesta on omiakin kokemuksia. Edellisessä asunnossamme ulko-ovi aukeni suoraan olohuoneeseen. Nykyisessä kodissa meillä sentään pieni eteiseksi laskettava tila on, tai olemme siitä suomalaisina eteisen muovanneet. 

On ollut muuten jännä huomata, kuinka jotkut suomalaisperheet ovat joutuneet ehkä hiukan hankaliinkiin tilanteisiin tämän eteis- ja kenkäkuvion kanssa. Jos suomalaisperhe haluaa jatkaa täällä suomalaisittain, eli heidän kodissaan riisutaan kengät pois sisällä, niin kuinka kertoa tämä ystävällisesti vaikkapa lastensa amerikkalaisille koulukavereille tai amerikkalaisperheille, jotka tulevat kylään? Kaikenlaista ohjekylttiä ovat joutuneet ulko-oven pieleen askartelemaan, huh huh. Ja onkohan niin, että periamerikkalainen katsoo tällaista kummallista kenkienriisumiskäytäntöä silti vähän kieroon? Mene ja tiedä.

Mutta sitten takaisin paikallisten kotien pohjaratkaisuihin. Amerikkalaiskotien isoin makuuhuone on nimeltään master bedroom. Lisäksi isommissa, useamman (3+) makuuhuoneen asunnoissa ja omakotitaloissa on lähes aina kaksi olohuonetta. Toinen on nimeltään family room (perhehuone) ja toinen living room (olohuone). Koska itse en ole tällaisissa isoissa asunnoissa tai taloissa asunut, ainoastaan vieraillut, niin näiden kahden olohuoneen ero ei minulle ole vielä täysin auennut. Wikipedian mukaan family room on se rennompi tila, johon kokoonnutaan perheen ja myös vieraiden kesken seurustelemaan ja katsomaan televisiota. Tämä family room sijaitsee usein keittiön läheisyydessä, jolloin vieraiden kanssa seurustelu voi jatkua, vaikka isäntäväki keittiön puolella jotakin tarjottavaa hääräilisikin. Toinen olohuone, living room on Wikipedian tietojen mukaan hienostuneempi antiikkeineen ja taideteoksineen ja sitä käytetään enemmän erikoistilanteissa.

Yksityiskohtana amerikkalainen jousimallin ovistopperi. Just sellainen, josta kissat menevät amerikkalaisissa hauskoissa kotivideoissa ihan sekaisin. :-D

Lopuksi kerron vielä esimerkin, joka kuvaa hyvin pahvitalojen seiniä:

Tapahtui edellisessä taloyhtiössämme

Satuin kerran olemaan edellisen taloyhtiömme uima-altaalla, kun yksi naapureistamme, amerikkalaisperheen äiti kertoi sattumuksistaan heidän asuntonsa kohdalla. Perheen asunnon ulkoseinän viereen nurmikolle oli sijoitettu sadetin. No, tämä sadetin oli suunnattu väärin ja vesi sadettimesta suihkusikin suoraan asunnon ulkoseinään. Perhe ei itse tätä ensin huomannut, sillä taloyhtiön sadettimet menivät yleensä vasta illalla n. klo 22 aikaan päälle. Sitten, kun aurinko oli jo laskenut. Mutta sitten perhe kyllä huomasi! Nimittäin sadettimen vesi tuli heidän asunnon (pahvi)seinän läpi kastellen sekä seinän sisäpinnan, että heidän poikansa petivaatteet sängystä! Pojan sänky kun sattumoisin sijaitsi juuri kyseistä seinää vasten! Perheen äiti oli aika käärmeissään, koska välittömiin korjaustoimiin ei oltu hetimmiten ryhdytty. Vasta kun perheen isä oli lopulta käyttänyt "ettekö te tiedä, kuka minä olen"-korttia (isä kuului kuulemma kaupunginvaltuustoon), olivat korjaustoimetkin alkaneet sukkelasti. Mitä tästä opimme? Väärin suunnattu sadetin ja piilaaksolainen pahviseinä ovat huono yhdistelmä.

Meille ei sentään ole osunut kohdalle umpimärkiä seiniä, eikä myöskään kokolattiamattoja WC-istuimen ympärillä. Niitäkin kun kuulemma edelleen täällä on.

Että tällaisia havaintoja tällä kertaa. Ensi kerralla onkin luvassa jotain ihan muuta! Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Miltä Piilaaksossa näyttää?

Monet tuntuvat yllättyvän saapuessaan Piilaaksoon, millaiselta täällä rakennusten ja rakentamisen osalta näyttää. Niinpä tämänkertaisessa postauksessani yritän vähän kuvailla pohjoiskalifornialaista ja piilaaksolaista yleisilmettä ja alueen rakennuskantaa. Katsotaan kuinka siinä onnistun.

Tämän asuinrakennuksen väri on ihan ok. Myöhemmin postauksessa myös jotain, mikä on mielestäni vähemmän ok.

Omat ennakko-odotukset vs. todellisuus

Muistan hatarasti omat ennakkokäsitykseni, kun tulin ensimmäistä kertaa Piilaaksoon noin viisi vuotta sitten. Ukkokullalla oli ollut parin kuukauden työkomennus laaksossa, minkä jälkeen olimme päättäneet viettää lomaa Kaliforniassa kierrellen. Minä tulin Suomesta perästä ja lomareissumme starttasi tuon työkomennuksen vuoksi Piilaaksosta. Ehkä odotin tästä paljon puhutusta Piilaaksosta jotenkin kompaktimpaa kokonaisuutta. Sellaista, missä toimistorakennukset olisivat tiiviimmin yhdessä ja asuinalueet sitten hajallaan siinä ympärillä. Mutta eihän täällä sellaista ollutkaan, ei lähimainkaan. Piilaaksohan on valtavan suuri alue, johon kuuluu useita eri kaupunkejakin! Ei täällä ole mitään yhtä ainoata keskittymää. Niinpä toimistorakennuksiakin on ryppäinä siellä täällä ja asuinalueita sijaitsee näiden toimistorakennusten vieressä, välissä ja joka puolella.

Matalaa rakentamista

Yleinen rakennuskanta Piilaaksossa ja sen lähiympäristössä on hyvin matalaa. Tyypillinen kerrosluku rakennuksissa on kolme. Viime aikoina olen nähnyt olevan rakenteilla myös neljän ja viiden kerroksen asuintaloja. Myös useimmat toimistorakennukset ovat matalia. Pilvenpiirtäjiä löytyy lähinnä San Franciscosta, Oaklandista ja löyhin kriteerein katsottuna ehkä pari myös San Josésta. Yksi syy matalaan rakentamiseen on maaperän epävakaus. San Francisco ja ympäröivä Bay Area sijaitsevat mannerlaattojen saumakohdassa, joten alue on erittäin herkkää maanjäristysaluetta.

Toinen syy matalaan rakentamiseen voi olla kaavoituspolitiikassa. Joinakin vuosina Piilaaksoon on varmasti rakennettu asuntoja hurjalla kiireellä räjähdysmäisesti kasvavien muuttomäärien myötä. Nykyään yhtenä pullonkaulana lisäasuntojen saamiseksi Piilaakson alueella tuntuu olevan paikallinen nihkeä kaavoittaminen. Tähän kaavoitusasiaan ovat isot IT-yrityksetkin yrittäneet parhaansa mukaan myötävaikuttaa erilaisin vetoomuksin ja jopa lupautuen osallistua rakennuskustannuksiin. Joskus yritykset tässä onnistuvat, useimmiten ei. Käsitykseni mukaan paikallinen kaavoituspolitiikka on melkoista vääntöä, enkä ole tietoisesti halunnut siihen kovinkaan syvällisesti perehtyä.

San Josén keskustaa.

Pienet ja söpöt kaupunkikeskustat

Piilaaksossa on useita kaupunkeja vieri vieressä, eikä autoillessa kaupunkirajoja juurikaan huomaa. Yhtenä yhteisenä piirteinä näille kaupungeille on niiden pienet ja usein ihan söpöt keskustat. Aina kaupungin keskustan koko ei kuitenkaan kulje käsi kädessä kaupungin koon ja asukasluvun kanssa. Esimerkiksi Mountain View'n asukasluku on noin 78 000 (v. 2013) ja kaupungin keskustan pääkatu ravintola-alueineen on noin kolmen korttelin pituinen plus pari korttelia toimistorakennuksia siihen päälle. Vertailuna Sunnyvalen kaupunki, jossa asukasluku on noin 140 000 (v. 2014), mutta keskustan pääkatu ravintoloineen on vain yhden korttelin mittainen! Omanlaistaan tunnelmaa löytyy kuitenkin molemmista.

Puistoja? Kyllä

Jos Piilaakson läpi ajaa vain ja ainoastaan moottoritietä 101 pitkin, voi saada käsityksen, ettei täällä ole juuri mitään vihreää. Kyllä täällä on. Jokaisen kaupungin alueelta löytyy vehreitä pikku puistoja lasten leikkipaikkoineen. Joissakin puistoissa on jopa kaupungin tarjoamat grillauspaikat. Ja olitpa melkein missä kohtaa Piilaaksoa tahansa, muutaman kymmenen minuutin ajomatkan päässä on tarjolla hyviä ulkoilureittejä metsässä tai kukkuloilla.

Lisää yleisiä huomioita

Piilaakson toimistorakennusten ulkonäössä ei mielestäni ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan puupintaisten asuinrakennusten ja asuntokompleksien päävärinä on täällä hyvin usein kuolettavan tylsä beige. Aluksi manasin tuota yhtä ja samaa talomaaliväriä, mutta taitaapa sillekin löytyä selityksensä.

Maanläheinen ulkomaalin väri alueella, jossa paistaa aurinko suurimman osan vuodesta, on ensinnäkin varsin silmäystävällinen. Sain tästä muistutuksen lomaillessamme Meksikossa, missä yksi osa isosta hotellistamme oli vitivalkoinen. Ai että se sattui silmiin katsella! Aurinko killotti vitivalkeaan seinään ja häikäisi alle aikayksikön. Tämä auringonpaisteessa sokaiseva ominaisuus lienee siis se, mikä poissulkee valkoisen värin käytön Piilaaksonkin rakennusten isoissa ulkopinnoissa.

Jos taas alueen asunnot olisivat väriltään tummia, ne varmasti keräisivät kaiken mahdollisen auringon porottaman lämmön päivien aikana. Tämä vuorostaan tekisi olot asunnoissa tukalan kuumiksi ison osan vuodesta. Ja liekö sitten sellainenkin, että kyseinen maaliväri beige on yksinkertaisesti se, joka vain kestää parhaiten vuosia auringonpaisteessa. 

Betonirakenteisissa asuinrakennuksisssa yksi yleinen väri on vaaleankeltainen ja se on minusta ihan mukiinmenevä. Mutta se, että Piilaaksossa niin moni koti on väriltään se hemmetin beige, ei siis taida johtua pelkästään paikallisen maalikauppiaan alennusmyynnistä. Perusteita värivalinnalle löytyy näistä edellä mainituista käytännön syistä.

Tässä tätä tappavan tylsää beigea. Tätä näkee täällä valtavasti! Mutta onhan sitä tähänkin alkanut jo tottua.

Omakotitalot

Rivi- ja luhtitalotyyppiset kompleksit ovat ulkonäöllisesti siis vähän samasta muotista tehtyjä, mutta omakotitaloissa löytyy kyllä kirjoa sitten senkin edestä. Rakennusmateriaaleja, niiden värejä ja kerroslukumääriä on joka lähtöön. Joillakin omakotitaloalueilla olen kuitenkin havainnut yhteneviä piirteitä taloille. Esimerkiksi nykyisen kotimme alueella harrastetaan harjakattoja, joiden päätykolmiossa on ikkuna. Meilläkin on sellainen. Ja edellisen kotimme liepeillä oli alue, jonka useissa omakotitaloissa oli alla olevan kuvan mukaiset ihmeelliset kattoikkunapömpelit.

Olen yrittänyt järkeillä, mikä pointti on ollut rakentaa juuri tuollaisia kattoikkunoita. Ehkä valtaosan vuodesta porottava aurinko lämmittäisi perinteisen kattoikkunan läpi huushollia liikaa. Ehkäpä tuollaisessa "pömpelivaihtoehdossa" kuumentunut ilma jää sitten tuohon pömpeliin ja vapauttaa lämpöä tasaisemmin yön viilentyessä. Mene ja tiedä.

Sitten on yksi piirre, joka eroaa selvästi Suomen rakennuskäytännöistä. Annankin teille nyt tehtävän. Alla olevissa kahdessa kuvassa tämä paikallinen rakennustapa näkyy. Huomaatko eron suomalaiseen tapaan verrattuna?

Tarkkasilmäiset havaitsivat, että täällä tulipesien savupiiput rakennetaan talojen ulkoseiniin, jopa kokonaan ulkoneviksi osiksi. Suomessahan tulipesien poistohormistot suunnitellaan ja rakennetaan keskelle taloa, jotta kaikki mahdollinen lämpö saadaan siitäkin huokumaan talteen. Täällä taas ylimääräinen lämpö halutaan nimenomaan luovuttaa niille harakoille. Talvikuukausien sateisina päivinä lämpö olisi varmasti tervetullut sisäänkin, mutta valtaosan vuodesta ollessa lämmintä ja aurinkoista on useimmiten tarve päästä lisälämmöstä eroon. Tiedä sitten, kuka sitä takkaansa täällä hellesäillä käryyttää... Ilmeisesti joku kuitenkin käryyttää, koska savupiiput on rakennettu tuohon malliin. 

Lopuksi kerron teille vielä mielenkiintoisesta keskustelunpätkästä, joka liittyy Piilaakson rakentamiseen ja laajentumiseen:

Olimme erään kerran Napan viinilaaksossa ja ajauduimme juttusille nuoren naisen ja tämän puolison kanssa. Siinä kun keskustelimme missä kukakin asuu, kävi ilmi, että asuimme tuolloin kaikki Mountain View'ssa. Mutta sitten yllätys, yllätys, nainen sanoi olevansa myös syntyisin Mountain View'sta. Se on kyllä suorastaan harvinaisuus, sillä tuntuu, että kaikkihan tänne ovat muuttaneet jostakin. Ja sitten nainen jatkoi, että Googlen pääkonttori Mountain View'ssa on rakennettu tämän naisen suvun maille. Eli hänen sukunsa oli aikoinaan myynyt ne laidunmaat, jolle Googlen pääkampus on rakennettu. Silloin minulta taisi päästä suusta, että wau! Ajatuskuplassani pään päällä vilisi varmasti dollarin kuvia niin kuin hedelmäpelissä mansikoita. Suomalainen häveliäisyys esti minua kuitenkin kysymästä suoraan, että monikonumeroisesta summasta kauppahinnan kohdalla puhuttiinkaan. Tämä jäi siis arvoitukseksi.

Tällaiset tuumailut oli tällä kertaa. Ensi kerralla ajattelin jatkaa vähän samalla teemalla ja kertoa kokemuksiani piilaaksolaisista kodeista. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

Amerikkalaisten peräkonttibileet

Omatunto kolkuttaa. Tämän postausaiheen olen luvannut osalle lukijoistani jo noin vuosi sitten, kääk! Mutta hei, mikä olisikaan parempi ajoitus ottaa peräkonttibileet puheeksi kuin megaluokan urheilutapahtuma Super Bowlin jälkimainingit. Amerikkalaiset peräkonttibileet liittyvät nimittäin vahvasti isoihin urheilutapahtumiin.

Amerikkalainen jalkapallo-ottelu alkamassa.

Ensitörmäys peräkonttibileisiin

Törmäsin ensimmäisen kerran näihin peräkonttibileisiin syksyllä 2014, kun olin vastikään muuttanut ukkokultani perässä Piilaaksoon. Menimme katsomaan amerikkalaista jalkapalloa. Ottelussa vastakkain olivat Stanfordin ja Berkeleyn yliopistojoukkueet. Toisin kuin osasin odottaa, ottelu televisioitiin ja paikalle saapui yli 60 000 katsojaa! Tämä tiesi pelipaikalle siirryttäessä luonnollisesti hitusen ruuhkia ja lähdimmekin otteluun todella hyvissä ajoin saadaksemme auton edes kohtalaiselle etäisyydelle parkkiin.

Olimme siis stadionin liepeillä hyvissä ajoin. Kun siirryimme autoltamme kävellen kohti stadionia, matkalla näimme ihmisten pitävän bileitä stadionin läheisellä parkkipaikalla. Auton takaluukku oli auki ja auton taakse asfaltille oli levitelty retki- ja puutarhajakkaroita pieneen puoliympyrään. Kylmälaukkuja oli monta. Musiikki soi, ruoka ja juoma näyttivät porukalle maistuvan ja huutelivatpa bilettäjät jotakin iloista, pelitunnelmaa kohottavaa kannustushoilausta meillekin. Ja taisipa auton peräkontissa olla joku pieni näyttöruutukin. Tuutista tuli arvatenkin amerikkalaista jalkapalloa. 

Peräkonttibileiden ABC

Tuolloin en vielä tiennyt, että näille peräkonttibileille on täällä ihan oma nimikin, tailgate party (tailgate on suomeksi takaluukku). Amerikkalaiset voivat siis saapua paikan päälle isoihin urheilutapahtumiin hyvissä ajoin, jopa neljä tuntia ennen ottelun alkua, ja pitää tunnelmannostatusbileet parkkipaikalla ennen ottelua. Bileet kyhätään auton ympärille. Bileauton tarjoaa käyttöön porukasta se, jolla on lava-auto tai isoin SUV eli katumaasturi. Jollakin porukasta totta kai tällainen aina on, koska Amerikka. Jos kyseessä on lava-auto, niin auton lavan takaseinä lasketaan alas ja autonlavasta tehdään tarjoilupöytä nyyttärihengessä tuoduille juomille ja ruuille. Jos autona taas on SUV, kattaukset laitetaan peräkontin pohjalle. Tästä siis juontuu nimi peräkonttibileet. 

Paikalle kuuluu tuoda myös grilli. Keskeisenä osana peräkonttibileissä on siis grillaus ja erilaisten alkoholipitoistenkin juomien nautiskelu. Tyypillisiä peräkonttibileruokia ovat hodarit ja hampurilaiset, sekä peruna- ja coleslaw-salaatti. Yhden ruoan, Palmetto-nimisen juuston (pimento cheese) sanotaan jopa syntyneen peräkonttibileiden seurauksena. 

Ja hei, paras on vielä tulossa. Olen jutellut näistä peräkonttibileistä parin paikallisen kanssa ja on selvinnyt, etteivät kaikki peräkonttibilettäjät tule edes itse ottelukatsomoon! Porukka tulee siis imemään pelitunnelmaa paikan päälle, mutta osa heistä jää syystä tai toisesta seuraamaan matsia omista laitteistaan sinne parkkipaikalle. Kyllä minua jaksaa huvittaa tämä kuvio. Mutta enpä mene tuomitsemaan, kun en ole itse kokeillut. Tiedä miten kivaa siellä mukavalla porukalla olisikaan.  

Siitä vain takaluukku auki ja bileet pystyyn!

Niin, Super Bowl. Tämä valtavan kokoluokan urheilutapahtuma muistutti minua näistä peräkonttibileistä. Jopa paikallinen uutiskanava nimittäin julkaisi Facebook-sivuillaan seuraavaa:

"TAILGATING SPECIAL: Watch KRON4's "Big Game Tailgate" for party ideas before the SuperBowl tomorrow." 

Peliä edeltävänä iltana oli siis uutiskanavan kautta jaossa viime hetken ideoita peräkonttibileisiin. Huh, huh, aikamoista!

Tiedä sitten, kuinka hyvin tämä toimisi vaikkapa Vimpelin Vedon ottelutunnelmissa. Voisi toimiakin! Ei muuta kuin ensi kesänä kokeiluun! ;-) Näihin amerikkalaisen urheiluhenkisiin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kombucha trendijuomana Kaliforniassa

Minulla oli aikoinaan oikein mukava venäläinen työkaveri. Muistan, kun hän puhui minulle kerran jostakin ruskeasta ihme lillingistä, käymisteitse kotioloissa valmistetusta sienijuomasta. Oli kuulemma venäläistä perinnettä. Just joo. Sienijuoma kuulosti aika... erikoiselle.

Sameaa on.

No, nythän tämä kyseinen juoma on noussut todella trendikkääksi täällä Kaliforniassa! Kyseessä on Kombucha, fermentoitu tee, joka on syntynyt aikoinaan Kiinan koillisosissa. Kombucha on ollut suosittua myös muualla Aasiassa sekä Venäjällä. Juoma valmistetaan käymisteitse liottamalla ns. teesientä tai volgansientä sokeroidussa mustassa teessä noin kymmenen päivän ajan. Tai näin Kombucha ainakin oikeaoppisesti Venäjällä valmistetaan, tiesi Wikipedia kertoa. Myös tiettyjen bakteerien ja hiivasienen yhdistelmällä voidaan Kombuchaa valmistaa. Nykyisin saatavilla olevissa Kombuchoissa voi olla pohjana myös vihreä tee. 

Fermentoidussa teessä uskotaan olevan paljon terveysvaikutteisia ainesosia, esimerkiksi sen maitohappobakteerit tekevät hyvää vatsalle. Lisäksi tämän virkistävän juoman sanotaan hellivän hiuksia ja ihoa. Näin ollen Kalifornia on varmasti ollut tällaiselle juomalle oikein otollista maaperää, sillä täällä hurahdetaan helposti kaikkeen, millä uskotaan olevan terveyttä edistävä vaikutus. Ja kun pullon kylkeen isketään vielä voimasanoja kuten organic (luomu) ja raw (raaka), lienee myyntimenestys Kaliforniassa taputeltu tai ainakin hyvin pohjustettu. 

Kombuchaa on ollut netin tietojen mukaan saatavilla Pohjois-Amerikan kaupoista jo -90-luvun loppupuolelta lähtien, mutta tietääkseni juoman varsinainen buumi Kaliforniassa on ollut viimeisen vuoden, parin ajan. Nykyisin ruokakauppojen ja kioskien kylmäkaapeista löytyy Kombuchoista eri makuvaihtoehtojakin pilvin pimein. Kombucha tuli puheeksi viikko sitten naisporukassa ja yllättäen huomasin, että enpä ole itsekään tullut tätä juomaa vielä maistelleeksi. Niinpä ostin nyt pari pulloa vihdoin kokeiluun.

Makuina originaali ja kosminen karpalo, heh heh. Liekö ollut nimien keksijä hiukan Kombuchoissaan. Juoma voi nimittäin sisältää käymisprosessinsa vuoksi vähän alkoholiakin, kuitenkin maksimissaan vain 1,2 %. Nämä pullolliset on valmistettu Etelä-Kaliforniassa Beverly Hillsissä.

Ennakkotietojen mukaan Kombuchan maku jakaa sen maistelijat kahtia: toinen tykkää, toinen ei todellakaan. Maistelin itse ensimmäisenä tuota kuvassa näkyvää original-makua ja maku muistuttaa minusta kovasti suomalaista vappusimaa. Suutuntumakin oli hiukan poreileva, aivan kuten simassa. Eli tykkään! Sellainen harmillinen juttu vain pääsi käymään, että alkoi oitis myös tekemään mieli ihanaa sokerimunkkia, vähän niin kuin siman kaveriksi. Ja kun munkkia ei ollut, piti ottaa pala suklaata. Että se niistä terveysvaikutuksista ainakin minun kohdallani. :-)

Saatavilla Suomestakin

Ainahan juomaa voi valmistaa tietenkin itsekin, jos sattuu jostakin tuollaista mystistä volgansientä palasen saamaan. Pikainen nettihaku kuitenkin paljasti, että juomaa saa valmiina myös Suomesta. Ainakin yksi terveys- ja luontaistuotteiden myymäläketju näytti myyvän verkkokauppansa kautta yhtä makua Kombuchasta. Löytyyköhän tätä siis jo suomalaisista ruokakaupoistakin? Tai onko tämä Aasiassa, Venäjällä ja Itä-Euroopassa kautta aikojen suosittu juoma hurmannut kansaa viime aikoina muuallakin kuin täällä Kaliforniassa? Olisi kiva kuulla.

Tällaista kosmisen karpalon voimalla kirjoitettua terveyshörhöilyä tällä kertaa. Nyt on taas aika sanoa hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!