sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Missä mennään?

Blogini on pysynyt vaitonaisena viimeiset kolme viikkoa, joten paikallaan lienee pieni tilannekatsaus missä oikein mennään. 


Lomamatka Etelä-Amerikkaan


Suurin syy postaustaukooni oli lomamatkamme Peruun. Olimme alunpitäen suunnitelleet aivan toisenlaista reissua, mutta suunnitelmaan alkoi tulla siinä määrin mutkia matkaan, että jouduimme luopumaan siitä. Matkakuume jäi kuitenkin polttelemaan ja lopulta päädyimmekin aika nopealla varoajalla tähän Perun reissuun. Olihan Machu Picchukin keikkunut bucket listallani jo pitkän aikaa! Lentoliput saimme hankituiksi lentoyhtiön pisteillä ja kun vielä pomollenikin loman ottamiseni oli ok, niin ei kuin menoksi. Teimme huikean 12-päiväisen matkan Peruun ja paluumatkalla pysähdyimme vielä El Salvadoriin, jossa tuttavamme järjesti meille sightseeing-kierroksen. Peru ja pääkaupunkinsa Lima ovat melkoisia kulinaristien mekkoja ja tarkoituksenani olisikin kirjoittaa vielä oma ruoka-aiheinen postauksensa.
Bob Marley -henkinen alpakka Perusta. :-) Oikeammin Suri-alpakka.


Työrintama


Työrintamallakin on ehtinyt postaustauon aikana tapahtumaan kaikenlaista. Kenties muistatte, kun kerroin siitä filippiiniläisestä kollegastani, joka tuli jakamaan viikottaista työkuormaa niin, ettei kummankaan tarvitsisi tehdä kuutta työpäivää viikossa. Noh, tämä filippiiniläinen otti kolmannen työpäivänsä jälkeen hatkat. Hän irtisanoutui. Syyksi hän sanoi liian pitkän työmatkan ja joutuvansa ajamaan työmatkansa pahoissa ruuhkissa. Tosin minä, aivan kuten pomonikin epäili, ettei se ollut kuitenkaan se varsinainen ja oikea syy. Ensinnäkin, kyllähän hän jo tätä työpaikkaa hakiessaankin tiesi, missä työpaikka sijaitsi ja millainen työmatka hänelle muodostuisi ja toisekseen, hänen työaikansa olivat sellaiset, että ruuhkat moottoriteillä ovat tyypillisesti silloin aina toiseen suuntaan. Enemmänkin hän taisi säikähtää sitä, että aloitti työrupeamaansa yhtenä vuoden kiireisimpänä aikana ja meno töissä oli kieltämättä aikamoista hurlumheitä. Yritin lohduttaa häntä, että tämä ei suinkaan ole työpaikan jokapäiväistä arkea ja kohta tilanne rauhoittuisi, mutta ehkä se kaikki oli hänelle vain liikaa. Ja toisaalta ymmärrän kyllä. Olen itsekin tehnyt töitä sellaisten ihmisten kanssa, joiden stressinsietokyky ei vain riitä hektiseen menoon ja alati muuttuviin olosuhteisiin. Heille kaiken pitäisi olla ennakkoon määrättyä ja etukäteen tarkalleen tiedossa kuinka asiat menevät ja niinpä yllätykselliset käänteet voivat heidän maailmassaan kaataa koko korttitalon. 

No, joka tapauksessa, filippiiniläinen siis oli ja meni, mutta uusi työntekijä rinnalleni on jo onneksi löydetty. Pomo oli vuorostaan tuolloin lomalla ja minulle tulikin hiukan hoppu opettaa tätä uutta kollegaa tehtäviin ennen kuin lähdimme tuonne Perun matkalle. Tämä uusi kollegani on nuori amerikkalainen nainen, joten saanpa nyt sitten tehdä töitä ainakin yhden amerikkalaisenkin kanssa, hi hii. Kaikkien muiden, niin kollegoiden kuin asiakkaidenkin juuret kun tuntuvat olevan jossakin muualla. 


Toipilasaika jatkuu


Perusta palattuamme en myöskään ollut heti kirjoituskunnossa, sillä olen saanut taas palautella kroppaa ja lepo on tullut tarpeeseen. Ukkokullallehan kertyi reissumme aikana kävelymittariin uskomattomat 90 kilometriä, mutta minulle jonkin verran vähemmän. Sairastuin nimittäin korkealla Andien vuoristossa keuhkoputkentulehdukseen. Sain mitä todennäköisimmin pöpön eräällä Perun sisäisellä lennolla, sillä yksi kanadalaisnainen, joka tuli samalla lennolla ja majoittui kanssamme samaan hotelliin, sai täsmälleen saman taudin samoine oireineen. No, perulainen lääkäri määräsi antibioottikuurille, tosin Perussahan antibiootteja olisi voinut ostaa apteekista ilman reseptejäkin. Sain myös jälleen steroideja, argh! Mutta sen voin nyt kokemuksesta sanoa, että keuhkoputkentulehduksen sairastaminen 3,4 kilometrin korkeudessä ottaa ihmisestä voimat. Sekä lääkäri, että yksi paikallinen tiesivätkin kertoa, että noissa korkeissa ilmanaloissa sairauksienkin oireet ovat kaksi kertaa voimakkaammat ja tämän voin allekirjoittaa. Paranemisprosessini nopeutui heti, kun palasimme vuoristosta takaisin merenpinnan tasolle Limaan. Nyt on lääkekuurikin jo onneksi ohitse, mutta olen nyt halunnut ottaa mahdollisimman iisisti, että pääsisin vihdoin ja viimein tästä inhottavasta sairauskierteestäni eroon. 
Vuoristossa voi olla tosi kaunista, mutta hengittäminen siellä on hiukan työläämpää. Ja sairastaminen vielä työläämpää. Sacred Valley, Peru.


"Pehmeä" lomalta palaaminen


Heti reissusta tultuamme palasin myös oitis töihin. Sielläpä odottikin sitten pieni yllätys. Meillä on tämän amerikkalaisen kollegani kanssa nyt kaksi viikkoa aikaa järjestää gaala yli 100 henkilölle! Huh, huh! Olemme siis saaneet kääriä hihat ihan tosissamme, mutta mukavahan se vaan on, että on taas kunnon säpinää työpaikallakin. 

Tässäpä siis tilannekatsausta blogitaukoni ajalta. Toisinaanhan taukoon ei tarvita muuta kuin kirjoitusinspiraation puute, mutta tällä kertaa inspiraatiota kyllä taas olisi ja aiheita myös, mutta kun vain tuota aikaa irtoaisi. Jatkossa siis toivon mukaan luvassa postauksia taas normaaliin tahtiin, joten tältä erää sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti